SARJAKUKITTAJA, piilottelee kukkapuska kädessä ja pilke silmäkulmassa mieluiten nurkkien ja kulmien takana, mutta mikä vain näköeste kelpaa hätätilanteessa. Hän väijyy kohdetta, uhria tai saalista paikallaan malttamattomana hytkyen. Tuolle ihmiselle antaisin orvokin, ja tuolle orkidean. Tuolle ehkä kimpun kissankelloja ja hyi helvetti, tuolle pelkän ruusunvarren, hän tuumii arvioiden päivän valikoimaa. Saalisuhrikohteiden määrä on valtaisa. Ketkä kaikki sitä tänään valitsisi? Tuonko, jolla on hieno donitsinuttura, vai ehkäpä tuon alamaailman goottikuningattaren. Ei, goottikuningatar se ei voi olla, minulla ei ole tarpeeksi mustia ruusuja mukana takkini vuoriin piilotettuina. Ehkäpä kukitan jokaisen vastaantulijan? Tuo se on! Tuolla se menee!
Ponnahdan onnekasparkaraukan eteen ja työnnän kimpun sekalaisia kukkia hänen naamalleen, sillä päätin spontaanin kukkavalinnan olevan paras. ”Sinulle neiti tarjoan kesän kauneimman kukkasen, olethan sellainen itsekin!” julistan ja ojennan keltaisen narsissin naiselle, mutta ei hän ehdi edes hölmistyneenä kiittää, kun näen jo seuraavan kohteeni ja ponnahdan muualle. Kukitan kaksitoista seuraavaa vastaantulijaa sukupuolesta huolimatta ja imeliä iskulauseita jaellen. Yksi karvaisimmista miehistä jää kiukkuisena tuijottamaan perääni, kun sysään hänelle hileillä koristellun sinisen ruusun. Väläytän hurmaavimman hymyni hänen suuntaansa ennen kuin jatkan matkaa, mutta huikkaan vielä perään: ”Älä välitä, vaikka se onkin vähän verinen. Se vain kuvastaa tunteideni syvää paloa sinua kohtaan!”
Sarjakukittajat ovat erittäin omalaatuisia yksilöitä. Jotkut ovat aggressiivisia, toiset imelän flirttailevia ja jotkut röyhkeitä mutta silti punastelevia. Vain joka viides tapaa saada joko nyrkistä tai käsilaukusta päähänsä. Ammatin hasardit ovat laajalti tunnetut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti